Käytiin anopin, vanha rouva Ronjan ja aikapommi Diegon kanssa metsässä hiukan lenkkeilemässä. Oli siellä kyllä aivan huippu kanunista... Aurinko paisto ja lumi kimmelsi... On se aina niin kaunista ihan sama maihin metsään menee kävelemään... Diego ja Ronja totta kai mennä viipeltää vapaana, eikä mitään ongelmia ollut, kunnes tultiin takaisin päin niin vanha rouvo Ronja oli sitten sitä mieltä hevosen paska pallo oli hänen joten pieni rähinä siitä syntyi, kun ei Diego oli millään luopunu paskapallostaan... On ne kyllä hölmöjä.. :) Onneksi rähinä loppui lyhyeen, eikä kummallekkaan tullut kuolavaurioita enempää.. :) ja jotain positiivista Diego palautui tilanteesta todella nopeasti.. :) *edistystä*
0 Comments
Se on jännä juttu miten Siperianhuskyja on niin monen lähtöön. Kuvissa olevat siperialaiset ovat kaikki jollain muotoa minun tai ovat olleet minun. Tällä hetkellä kotona niistää astuu Daiki ja Kira, Peppi ja Mosku viettävät eläkepäiviä veljeni luona Iisalmessa, Vilma palautui kasvattajalle ja Ama asuu Kotkassa. Kaikki aivan mahtavia koiria joista jokainen on opettanut minulle jotain. Jokainen on erilainen/omanlainen yksilö, mutta kuitenkin kaikki ovat jotenkin samanlaisia... Koska rotumme kirjo on näin laaja, niin miksi tuntuu että kunnollista jalostusmateriaalia ei ole. Hyvää ja sitä itselle kolahtavaa urosta ei löydy... Näin kuulee keskusteluja... Miksi näin on? Ja asia mitä olen ihmetellyt ja törmään siihen jatkuvasti on: Miksi jotain tiettyä urosta on käytetty niin monia kertoja jalostukseen? En usko että yksikään uros maailmassa on niin huippu hyvä jokaiselta kantilta että sitä kannattaisi käyttää 11 kertaa tai useamminkin. Ainakin näissä ns. ''showlinjan'' koirissa löytyy melkein aina tietyt kaksi urosta jossain sukupolvessa.. Ja itselleni henkilökohtaisesti ne koirat ovat kuin todella ruma kirosana. Yritä siinä sitten etsiä tervettä, hyvä päistä, komea ja käyttöominaisuuksiltaan toimivaa urosta jonka sukutaulussa näistä toinen ei esiintyisi. Miksi täytyy käyttää samaa urosta niin julmetusti, eikö voisi vaikka käyttää sen jälkeläistä.. koska jos uros on niin hyvä että sitä käytetään yhä uudestaan niin ainakin teoreettisesti myös sen jälkeläiset ovat hyviä ja jalostusarvoltaan käytettävissä ja varteenotettavia vaihtoehtoja... Ja uskon että näitä tälläisiä ''super uroksia'' löytyy myös kaikista linjauksista.. mutta miksi? Aina puhutaan että suomessa on laaja ja hyvä kanta mistä valita... mutta onko oikeasti näin? Ei taida olla? tai on hyvä ja suhteellisen terve ja käyttöominaisuuksiltaan toimiva, mutta ei se taida niin laaja olla... Vai etsivätkö ihmiset niitä jalostusuroksia vääristä paikoista?? Ja HUOMIO teille jotka aina vedätte niitä mandariinin kokoisia herneitä nenäänne kirjoituksistani, niin muistakaa että tämä on HENKILÖKOHTAISESTI MINUN MIELIPITEENI JA AJATUKSENI!!!
Daikin ja Aman pennut ovat jo todella isoja pikku riiviöitä ja tällä hetkellä näyttää hyvältä vaikka itse henkilökohtaisesti en löytänyt yhdistelmästä mitään hyvää koirien isojen suku ja rakenne erojen vuoksi. Ei vanhemmissa itsessään mitään vikaa ja molemmat ovat aivan mahtavia yksilöitä, mutta yhdessä... ... Nyt kun pentujen syntymästä on mennyt aikaa ja on kuullut kuulumisia ja nähnyt kuvia, niin on alkanut tuntumaan että ehkäpä näistä pennuista kasvaakin aivan oikeita rekikoiria niin luonteellisesti kuin rakenteellisestikin. Kuvassa takana Nuotti tyttö ja edessä veli Nuutti. ja kuinka ne ovatkaan muuttuneet parempaan sen pörröisen ja pehmoisen pentuiän jälkeen. :) Tällä hetkellä Nuotti neiti etsii uutta, ja aktiivista kotia! Sitä aina toivoo että kaikki kotoa lähtevät pennut saisivat heti ne pysyvät rakastavat kodit, mutta aina ei käy niin. Omistajilla saattaa tulla jotain jonka vuoksi he eivätkään pysty sitoutumaan pentuun. Ja juurikin sellaisen syyn vuoksi Nuotti etsii kotia. Onneksi he olivat ottaneet yhteyttä Santtuun ja pentu palautui takaisin synnyin kotiinsa eikä lähtenyt kiertoon. Varmasti jokaisella kasvattajalla/koiran myyjällä on pieni pelko alkuun että olikos tämä koti nyt oikeasti se oikea. Aina on pieni piru takaraivossa joka maalailee niitä kauhukuvia kun pentu luovutetaan. Itsekkin olen valitettavasti joutunut palauttamaan yhden koiran kasvattajalle ja vaikka kuinka pahalta se tuntui niin tiedän nyt että olen tehnyt koiraa ja kasvattajaa kohtaan oikein. Vaikkakin siitä on jo melkein kaksi vuotta niin vieläkin ikävöin kyseistä koiraa, ja harmittelen että se ei vain sopeutunut meille kaupunkiin ja pieneen laumaan, mutta tiedän myös sen että koira on onnellinen ja voi hyvin. Ja vaikkakin jouduin koiran ''palauttamaan'' kasvattajalle niin sain silti tästä kasvattajasta itselleni vakaan avun ja tuen rekiharrastajana. Vaikka itse en ole Nuotille etsimässä uutta kotia, niin vatsaa kouraisee aina kun edes mietin asiaa. Ja voin vain kuvitella millaisen stressin ja jännityksen tämä on luonut Santulle. Ja varmasti myös pienen pelon siitä että tulevan kodin täytyy olla se lopullinen. Ja toivonkin parasta! Itse odotan kauhulla omaa koettelemusta kun mahdoille kasvateille täytyisi kodin löytää ja valita se täysin oikea perhe oikealle yksilölle. |
Viimeksi kirjoitettu
January 2020
|